Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Ruka-Kuusamo -pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä.
Hallinnoija:Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Aika:1.1.2011 - 31.12.2014
Toteutusalue:Kuusamo
Kustannusarvio:447859 €
Hankeryhmät:Matkailu, Metsätalous
  
Tiivistelmä:Hankkeen tavoitteena on kehittää nykyistä alueellisesta metsäsuunnittelua. Hankkeessa kehitetään ja toteutetaan käytännössä uusi metsäsuunnittelun toimintamalli. Uusi toimintamalli jakautuu kahteen päävaiheeseen: informaatiopalveluprosessi ja tilakohtainen päätöstuki. Informaatiopalveluprosessi perustuu metsäkeskuksen keräämään metsävaratietoon, jota täydennetään nykyisestä suunnittelukäytännöstä poiketen osallistamisen kautta saatavilla tiedoilla ja tietotarpeilla. Tilakohtainen päätöstuki tarkoittaa nykyistä tilakohtaista metsäsuunnittelua. Tarkoituksena on tuottaa vaihtoehtoisia metsänkäsittelytapoja ja arvioida erilaisten toimenpidevaihtojen seurauksia tilatasolla. Tavoitteena on tukea metsänomistajia toimenpidesuunnittelussa ja välittää matkailuyrittäjien ja muiden metsiä hyödyntävien tahojen toiveita ja tarpeita metsänomistajalle. Lisäksi hankkeessa kehitetään ja testataan virkistysarvokauppamenettelyä ja maisema-työlupamenettelyä.
. Hankkeen tuloksista tiedotetaan paikallisesti ja raportoidaan kansallisesti ja kansainvälisesti.
  
Jatkotoimenpiteet:Tilakohtaista päätöstukimallia sovelletaan hankkeen jälkeen koulutuksen avulla.
  
Hakijan/hankkeen www-sivut:http://www.oamk.fi/luova/tk/hankkeet/
Loppuraportti:Ruka-Kuusamo_-pilotti_LR.pdf


Takaisin
 
Softers Oy