Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Vekalan Rantapuisto
Hallinnoija:Pehkolan Osakaskunta ry
Aika:8.3.2010 - 31.12.2013
Toteutusalue:Siikajoki
Kustannusarvio:71340 €
Hankeryhmä:Kylätoiminta, virkistys, nuoriso, kulttuuri
  
Tiivistelmä:Pehkolan Osuuskunta ry (ent. Pehkolan jako- ja kalastuskunta) on päättänyt luovuttaa omistamansa maa-alan suunniteltavaksi ja toteutettavaksi yleiseen tarve- ja virkistyskäyttöön tuleville toiminnoille jotka ovat ympäröiville kylätaajamille tärkeitä toiminnallisuuden ja viihtyvyyden lisäämiseksi.
Vekalan Rantapuisto sijaitsee Paavolan kylässä Siikajoen varrella, rajoittuen Hemminkoskeen. Koski on perattu uittojen vuoksi mutta on nyt kesällä 2010 kunnostettavien kutupaikkojen ohjelmassa. Paikalla on ollut vesivoimalla käyneet mylly sekä saha joiden perustukset ovat edelleen nähtävillä. Kanava entisöidään ja siistitään luonnonpuistoksi.
Hankkeeseen sisältyy Venelaituri 5+5 veneelle, veneiden talvisäilytyspaikka, autopaikoitusalue, uimaranta, pukutilat, bio-käymälät M/N, puistosaari istutuksineen, siirrettävät penkki- ja pöytäryhmät, grillikatos ja kuntoilupolut.
Toteutus tehdään yhteistyönä yrittäjien, kyläyhteisöjen sekä Pehkolan Osuuskunnan kanssa.
  
Jatkotoimenpiteet:.
  
Kartta:Näytä kartta
Loppuraportti:Vekala_Rantapuisto_LR.pdf


Takaisin
 
Softers Oy