Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Taidetalo tutuksi, taide tavaksi osa 2
Hallinnoija:Taideyhdistys Elsuupa ry
Aika:1.1.2008 - 30.6.2010
Toteutusalue:Kärsämäki
Kustannusarvio:42000 €
Hankeryhmä:Kylätoiminta, virkistys, nuoriso, kulttuuri
  
Tiivistelmä:Hankkeen tavoitteena on Kärsämäellä sijaitsevan Taidetalo Nahkurin liiketoiminnan kehittäminen ja Nivala-Haapajärven ja Siikalatvan seutukuntien taidekurssitoiminnan kehittäminen toiminnallisena kokonaisuutena. Toiminnan kehittämisessä on taiteellisia, elinkeinollisia ja elämänlaatuun vaikuttavia päämääriä. Tavoitteena on, että taidetalotoiminnan tuotolla voidaan turvata taidekurssitoimintaa. Hankkeen tuloksena luodaan yksi päätoiminen työpaikka. ja useita osa-aikaisia tehtäviä. Hankkeen vaikutuksena kulttuuri- ja taidetoiminta ja erityisesti taidekasvatus säilyy ja kehittyy harvaanasutulla maaseudulla. Kurssitoiminnan kohderyhminä ovat alueen lapset ja nuoret. Taidetoiminta aktivoi ja sitouttaa nuoria kotiseudulleen ja parantaa elämänlaatua mielekkään tekemisen muodossa. Myös kunnan vetovoimaisuus kasvaa Taidetalo Nahkurin profiloituessa mm. matkailukohteena. Hankkeen aikana järjestetään taidekursseja ja -työpajoja, luodaan verkostoja taidekasvattajiin ja nuorisotoimijoihin, järjestetään näyttelyitä ja muuta kulttuuritoimintaa Taidetalo Nahkuriin.
  
Jatkotoimenpiteet:.
  
Kartta:Näytä kartta
Hakijan/hankkeen www-sivut:http://www.karsamaenkesa.fi/sivut/index.php?option=com_content&view=article&id=49&Itemid=57&lang=fi
Loppuraportti:Taideyhdistys_Elsuupa_ry,_Taidetalo_tutuksi,_taide_tavaksi_osa_2_-hanke,_loppuraportti.pdf


Takaisin
 
Softers Oy