Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:FLY-nuoret liitämään
Hallinnoija:Keskipiste-Leader ry
Aika:1.1.2011 - 31.12.2012
Toteutusalue:Nivala
Kustannusarvio:150000 €
Hankeryhmä:Kylätoiminta, virkistys, nuoriso, kulttuuri
  
Tiivistelmä:Keskipiste- ja Rieska -Leader alueella toteutetun nuorisoselvityksen tuloksena saatiin selville, että nuoret kaipaavat eniten nuorille suunnattuja / nuorten itsensä tekemiä tapahtumia ja yhteisiä kokoontumistiloja. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin nuorten laaja-alaista aktivointia hanketyöhön ja saamista mukaan suurempiin kehittämiskuvioihin. Nyt käynnistyvän alueellisen nuorisohankkeen pääkohderyhmänä ovat alueen nuoret (noin 11- 25 -vuotiaat), toisena kohderyhmänä ovat mm. muut nuorten parissa tai nuorisohankkeissa toimivat. Nuorten aktivointiin ja nuorisotyön kehittämiseen palkataan 2 kokopäiväistä nuorisoaktivaattoria -yksi kummankin Leaderin alueelle. Nämä toimijat 1) tiedottavat hankemaailman mahdollisuuksista nuorille 2) aktivoivat ja kouluttavat nuoria pienimuotoisten hankkeiden toteuttamiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Nuoria aktivoidaan koulujen, kuntien nuorisotoimien, nuorisoyhdistyksien ym. kautta 3) tekevät yhteistyötä alueen muiden nuorisotoimijoiden kanssa 4) tiedottavat hankkeesta alueen nuorisotoimijoille.
  
Jatkotoimenpiteet:.
  
Kartta:Näytä kartta
Loppuraportti:Fly_nuoret_liitamaan.pdf


Takaisin
 
Softers Oy