Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Utajärven klapiyrittäjyysverkoston kehittämishanke
Hallinnoija:Utajärven Yrityspuisto Oy
Aika:1.3.2006 - 29.2.2008
Toteutusalue:Utajärvi
Kustannusarvio:99550 €
Hankeryhmä:Bioenergia
  
Tiivistelmä:Hankkeen tavoitteena on perustaa Mustikkakankaan teollisuusalueelle Utajärven ja lähialueen yhteinen klapikeskittymä. Toimintamalli ja yhteistyöverkoston rakentaminen käsittää koko klapikeskittymän, raaka-aineen hankinnasta klapien valmistukseen, kuivaukseen ja markkinointiin. Näin on mahdollista jalostaa osa alueen metsävaroista paikkakunnalla, luoda ja samalla säilyttää alueen työpaikkoja. Luonnonkuivausmenetelmällä ei pystytä tuottamaan riittävällä varmuudella laadukasta ja ensiluokkaista polttopuuta. Kehittämishankkeessa testataan uuden kuivaustekniikan hyödyntäminen osana klapiyrittäjyysverkostoa. Mustikkakankaan teollisuusalueella oleva alipainekuivaamo testataan polttopuiden keinokuivaukseen. Näin saadaan puutavara nopeasti kannolta asiakkaalle ja vähennetään yrittäjien käyttöpääoman tarvetta. Mustikkakankaan alipainekuivurissa voidaan kuivata kerralla n. 77 irto-m3. Klapien kuivaukseen alipaine-kuivaamoa ei ole käytetty. Kohteena on Utajärven ja lähialueen asukkaat, metsänomistajat, yritykset ja muut klapiyrittäjyydestä kiinnostuneet tahot. Hankkeen tuloksena arvioidaan syntyvän uusia tai uudistettuja työpaikkoja 10 kpl * 0,3 htv. Välillisinä tavoitteina on verkostoitumisen avulla tukea kyläläisten kehittämistoimintaa oman asuinalueensa elinvoimaisuuden ja viihtyvyyden vahvistamiseksi.
  
Jatkotoimenpiteet:-
  
Kartta:Näytä kartta
Loppuraportti:25076_Utajarven_klapiyrittajyysverkoston_kehittaminen.pdf


Takaisin
 
Softers Oy