Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Kotiseutukeskuksen energiahanke (vaihe 1)
Hallinnoija:Vihannin kotiseutuyhdistys ry
Aika:1.9.2013 - 31.12.2014
Toteutusalue:Vihanti
Kustannusarvio:64000 €
Hankeryhmä:Rakentaminen
  
Tiivistelmä:Vihannin Kotiseutuyhdistys ry toimii Raahessa entisen Vihannin kunnan alueella. Kirkkojärven rannassa sijaitsee yhdistyksen omistuksessa oleva kotiseutukeskus, jonka tiloja yhdistys vuokraa ulkopuolisille erilaisiin aktiviteetteihin sekä lyhytaikaiseen majoitukseen. Historiallisesti arvokkaita rakennuksia on siirretty kotiseutukeskukseen 1980-luvulta lähtien. Aktiivisessa ympärivuotisessa käytössä on kolme rakennusta (Hietalankantti, Ukko-Pekka ja Uhtuankantti), joiden pääasiallinen lämmitys on suora sähkö. Talvikausina rakennuksia lisä lämmitetään puulla. Lisälämmitystä ja yhdistyksen muutakin toimintaa pyöritetään pääosin talkoovoimin.
Hankkeen tavoitteena on siirtyä kotiseutukeskuksen energiahankinnassa suorasähköstä maalämpöön ja samalla saada huomattava säästö energiakustannuksiin. Maalämpöpumput hankitaan Ukko-Pekkaan ja Uhtuankanttiin, johon tehdään myös patteriverkosto. Samassa yhteydessä Uhtuankantin hirsiseinät lisäeristetään ja ikkunat uusitaan.
  
Jatkotoimenpiteet:--
  
Kartta:Näytä kartta


Takaisin
 
Softers Oy