Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Savisillan suihkulähde
Hallinnoija:Lions Club Ylivieska ry
Aika:4.4.2012 - 31.12.2012
Toteutusalue:Ylivieska
Kustannusarvio:39960 €
Hankeryhmä:Kylätoiminta, virkistys, nuoriso, kulttuuri
  
Tiivistelmä:Hankkeessa hankitaan Kalajokeen Ylivieskan keskustaajaman kohdalle suihkulähde. Hanke tukee keskustaajaman elinvoimaisuutta, kannustaa virkistysliikkumiseen ja luo maamerkin ohikulkeville junamatkustajille ja Ylivieskan keskustaan pistäytyville paikalliselle ja matkailijoille. Keskeisinä hyödynsaajina ovat kaikki suihkulähteen virkistävänä tekijänä kokevat ihmiset, sekä lähialueella järjestetyt tapahtumat; Savisillan tanssit Sun Pampas-kesätapahtuman yhteydessä, Helalaan Myllyn aukion yleisötapahtumat sekä kauppaviikonlopun tapahtumat, joissa on järjestetty yleisötilaisuuksia Helalaan sillan ja Savisillan välisessä rakennetussa jokimaisemassa. Tuloksena on syksyllä 2012 pidettävän Savisillan (Suomen toiseksi vanhin betonisilta, jonka paikalliset nimesivät Savisillaksi, koska betoni oli rakennusaine) juhlallisuuksien korostaminen avattavalla uudella vesiaiheella. Vesiaihe on alueellamme vesistöjen vähäisyyden vuoksi erityisen arvostettu ja huomiota herättävä elementti. Vesielementti tulee vaikuttamaan positiivisesti toteuttajiensa ja avustajansa imagoon.
  
Jatkotoimenpiteet:-
  
Kartta:Näytä kartta
Loppuraportti:LC_Ylivieska_ry,_Savisillan_suihkulahde.pdf


Takaisin
 
Softers Oy