Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Rautio 2020
Hallinnoija:Raution kyläyhdistys ry
Aika:1.1.2012 - 31.12.2012
Toteutusalue:Kalajoki
Kustannusarvio:10000 €
Hankeryhmä:Kylätoiminta, virkistys, nuoriso, kulttuuri
  
Tiivistelmä:Esiselvitys hanke Raution monipalvelukeskuksen toteuttamiseksi jonka avulla saadaan kehitettyä kyliämme monipuolisesti. Hankkeessa huomioidaan jo olemassa oleva infra. Hankkeessa selvitetään monipuolisen ja nykyaikaisen toiminta ja palvelukeskuksen muodostuminen keskelle kylää, olemassa olevia liikuntatiloja kehittäen ja erilaisia harraste- ja muita tilojen lisäten kylän keskeiselle paikalle. Kartoitetaan palveluiden tarve ja laajuus meneillään olevan kaavoitus ja uudet asukkaat huomioiden. Hankkeessa tullaan selvittämään kotimaisen energian käyttömahdollisuudet.
  
Jatkotoimenpiteet:-
  
Kartta:Näytä kartta
Loppuraportti:Rautio_2020_esiselvityshanke_LR.pdf


Takaisin
 
Softers Oy