Hankeinfo

Leader-toimintaryhmähanke:
Hankkeen nimi:Kristilliset perinteet yhteisön elinvoimaksi ja kulttuurimatkailun sisällöksi
Hallinnoija:Hengellinen teatteriyhdistys Via Dolorosa -Liminka ry
Aika:1.1.2012 - 30.6.2012
Toteutusalue:Raahe
Kustannusarvio:79670 €
Hankeryhmät:Kansainvälisyys, Kylätoiminta, virkistys, nuoriso, kulttuuri, Matkailu
  
Tiivistelmä:Kristilliset perinteet yhteisön elinvoimaksi ja kulttuurimatkailun sisällöksi -hankkeen kohderyhminä ovat kaikenikäiset liminkalaiset, lähikuntalaiseet ja Suomessa asuvat henkilöt. Tarkoituksena on saada Limingan kunnalle tunnettavuutta ja parantaa eri yhteisöjen ja yritysten yhteistyötä ja verkostoitumista, josta kaikki osapuolet hyötyvät. Tavoitteena on ohentuneen ristillisen perinteen kirkastaminen ja saada ihmiset toimimaan ja kokemaan yhdessä turvallisuutta hyväksyntää ja osallisuutta uusissa olosuhteissa. LIminka on muuttovoittoinen kunta. Siksi on tärkeää, että uusille kuntalaisille järjestetään mahdollisuus tutustumiseen ja yhdessätoimimiseen. Näin lisätään uusien kuntalaisten osallisuutta ja sosiaalista pääomaa. Tavoitteiden saavuttamiseksi järjestetään pääsiäisviikolla Via dolorosa-vaellusnäytelmä, joka kuvaa Jeesuksen viimeisiä aikoja maan päällä. Esiintyjinä on noin sata hnekilöä, jotka ovat pääasiassa paikkakuntalaisia. Esityksissä yleisö on mukana sekä vaeltamassa että lauluissa. Näytelmä tarjoaa nykyiseen tunneköyhään maailmaan mahdollisuuden yhdessä elää iloa, surua ja toivoa. Näytelmään osallistumisen voi hyvin yhdistää lintujen kevätmuuton seuraamismatkaan tai tulla tutustumaan Oulun seudun nähtävyyksiin ja lakeuden mahtaviin maisemiin.
  
Jatkotoimenpiteet:-
  
Kartta:Näytä kartta
Hakijan/hankkeen www-sivut:viadolorosa.fi
Loppuraportti:Hengellinen_teatteriyhdistys_Via_Dolorosa-Liminka_ry,_Kristilliset_perinteet_yhteison_elinvoimaksi_ja_kulttuurimatkailun_sisalloksi.pdf


Takaisin
 
Softers Oy